Joulu meni mukavasti, vähän kinkkua ja laatikoita, vähän hirveä ja paljon suklaata. Ehkä jopa liikaakin, aioittiin joulun aikaan aloittaa herkutteluvapaa tammikuu muttei ainakaan vielä ole toiminut. Muutettiinkin siis muotoon, että ei osteta uusia herkkuja, mutta kaapista löytyviä saa syödä.
Maanantaina kohtasi myös harmittava takaisku. Näin pyhien aikaan paikallisen kirpputorin ikkunassa hienon jalkalampun. Sellainen messinkinen runko joka oli erikokoisista palluroista vai mitenhän sitä kuvailisi. Mukavan muotoinen muttei kuitenkaan liian kruusattu minun makuuni. Ehkä jotain mitä saattaisi nähdä Vihreässä talossa. Kirpputori aukesi maanantaina joulun jälkeen kymmeneltä ja omasta mielestäni oli ihan ajoissa liikkeellä noin 25 minuuttia yli tasan mutta sain todeta ettei se riittänyt, lamppu oli kassalla jo matkalla uuteen kotiin. Vieläkin hieman harmittaa vaikka kulta lupasi että kyllä me jostain löydetään jotain vastaavaa.
Tänään olen nauttinut valmistuneen remontin seurauksista eli lukenut kirjaa takkatulen ääressä. Piti myös nauttia lasi punaviiniä koska luin Anna Gavaldan 'Viiniä keittiössä'. Kirjasta oli jäänyt mukava muistikuva kun sen viimeksi luin joten sisko ilahdutti minua sillä joululahjaksi.
Hyvä kirja se on vieläkin, mutta nyt sitä lukee eri ajatuksella kuin vuosia sitten. Ja sellaistahan se on, sitä aina osaa ajatella asioita omaan elämäänsä verraten ja kun elää lisää saa myös uusia näkökantoja asioihin. Yksi kirja jonka olen lukenut monesti on Nicholas Sparksin 'Kuuntele vain muistojasi' (eli 'Notebook'). Vaikka Sparksin kirjat muuten ovat aika tavallisia rakkaus voittaa -tyylisiä niin tämä saa jotenkin minut itkemään. Joka kerta. Se on hieman noloa kun lukee kirjaa täydessä tv-huoneessa ventovieraiden ympäröimänä ;) Tiesin miten käy ja yritin skarpata mutta silti tuli kyynel silmään. En pidä kirjoista tehdyistä elokuvista koska niihin ei koskaan saada sitä jotain mitä mielikuvitus luo päässäsi kun luet. Siksi suhtauduin epäilevästi tästäkin kirjasta tehtyyn elokuvaan mutta tuli se sitten kerran kuitenkin katsottua... ja sai minut kyyneliin vaikka toteutus ei ihan vastannutkaan mielikuviani.
Tuo onkin lempiaiheeni, kirjoista tehdyt elokuvat. Esimerkiksi Hohto ei ole minulle ikinä se hieno elokuva minä sitä monet pitävät, koska kirjassa on minusta paljon hienoja yksityiskohtia joita ei elokuvassa ole voitu/haluttu toteuttaa. Mutta koska poikkeus vahvistaa säännön niin minusta Taru sormusten herrasta -trilogiassa on onnistuttu hienosti saamaan kirjasta oleellinen elokuvaan.
Eli näin alkaa uusi vuosi lempiaiheillani; kirjat ja elokuvat. Toivottavasti ehdin viettää niiden kanssa tänä vuonna enemmän aikaa.
1 kommentti:
Tuleppas joskus tänne nurkille shoppailemaan. Bongasin tuossa Kempeleen keskustasta erään kivan putiikin, siellä oli kaikenlaista vanhaa ja ehkä uuttakin tavaraa. En ole vielä ehtinyt käydä siihen tarkemmin tutustumassa. Olikohan sen liikkeen nimi juurikin joku Vihreä Talo tms.
Lähetä kommentti