Aurinko sai minutkin tarttumaan kameraan. Tiedä sitten onko kuvaajasta vai kamerasta kiinni, mutta kuvani ovat omasta mielestäni jotenkin vaisun näköisiä. Pitänee kaivella valokuvausopas kaapista ja ruveta miettimään kuvakulmia. Jännää miten ihmissilmä näkee kaiken niin eri tavalla kuin kameran linssi. Tai ehkä ympärilleen katsoessaan hahmottaa tilan kokonaisuutena, kun taas kamera tarttuu hetkeen ja yksityiskohtiin.
Vaikka valo saa kaiken näyttämään uudelta ja erilaiselta pimeän talven jälkeen, niin silti huomaan, että eteisestä katsoessa takka ja lattia näyttävät aina niin hillityiltä minun makuuni. Kaipaisin tuohon jotain piristystä, mutta mattoa ei voi edes harkita koska laattalattia on valittu juuri siksi, että voi hyvällä omallatunnolla lompsia kengät jalassa keittiöön jos pihalla tulee jano. Toisaalta tämä kuvakulma on vain hetken kunnes astuu peremmälle joten ehkä murehdin turhia. Oikeastaan tätä tulee eniten katseltua vessassa jos ei muista laittaa ovea kiinni perässään... itsekseen pyörimisen sivuvaikutuksia.
Tämän sydämen sain läksiäislahjaksi työharjoittelusta ja muistuttaa minua niistä ihanista ihmisistä joihin siellä tutustuin. Pidän sisustusesineissä siitä, että niillä on joku merkitys minulle. Yhä useammin huomaan, että haluan esineiden takana olevan jonkun tarinan, ei vain kaupasta poimittu kaunis esine. Sisustusohjelmissa laitetaan sisustustauluja ja koriste-esineitä ja saadaan tilaan sopimaan kaikki kauniisti keskenään. Mutta kun on tälläinen hamsteri kuin minä, ettei osaa heittää vanhaa pois uuden tieltä, niin on hyväksyttävä se ettei kaikkea kaunista voi kantaa mukanaan. Toisaalta on myös paljon kaunista mikä ei vain sovi meille. Yksittäisenä esineenä ja oikeassa ympäristössä ne ovat ihania, mutta jos toisin kromijalkaisen lasipöydän tänne niin se ei vain pääsisi oikeuksiinsa.
