kevättä ilmassa

Kyllä nämä aurinkoiset päivät ovat ihania. Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut sanovani näin keväällä koska yleensä olen ärtynyt ja kärttyinen keväällä kun aurinko alkaa paistaa kirkkaasti hangelle. Sitten taas kun valoon on tottunut niin on helpottanut.

Kävin viime viikolla purkamassa huoliani ihanan ymmärtäväisen työterveyshoitajan luona ja eilen uudelleen kertomassa mitä kuuluu. Nyt menee jo paremmin. Varmaan se, että sai jollekin kertoa ja hän oli siinä vain kuuntelemassa minua, helpotti. Myös se, että otin asian töissä puheeksi ja minulle katsottiin uusia vastuullisempia hommia, auttoi asiaa. Toki ei tämä varmaankaan ihan näin yksinkertaista ole mutta eiköhän se tästä.



Koska bloggailu on ollut vähän vaisua niin päätin tarttua itseäni niskasta ja laittaa yhden sisustuskuvan joka viikko. Tähän inspiraation antoi Maria joka oli laittanut blogiinsa ihania kuvia porstuastaan. Minäkin tahtoisin tuollaisen lasikuistin jossa voisi juoda aamukahvit. Tämän viikon kuva on uudesta asukkaastamme - kurre tuli taloon. Täytyy myöntää että tuo takkasetti oli hieman kalliimpi kuin kaupan hyllystä vakiotavarana löytyvät, mutta tämä nyt taitaa olla niitä hankintoja että kun se kerran on hankittu niin sillä pärjää lopun ikänsä. Ja kun muru näki tuon oravan niin asia oli sillä selvä ;)

diagnoosi

Ihmekkös tuo jos on tuntunut ettei jaksa mitään eikä saa mitään aikaiseksi. Kuten varmaan aikaisemmin kirjoittelinkin niin meillä tehtiin työilmapiirin kartoitusta tuossa ja viime viikolla saatiin palaute. Jo yhteenvetoa kuunnellessani tiesin että tässä sitä ollaan: työuupumus.

Nyt on sitten ollut se hetki että pitää myöntää itselleen että kyllä minäkin voin uupua. En ole laiska tai huono työntekijä vaikka olenkin uupunut. Suurelta osin tämä johtunee siitä että olen väärällä alalla. Mutta koska nykyinen työ ei ole ollenkaan tarpeeksi haastavaa vaan rutiinihommaa niin se on turruttanut kokonaan. Ja mikä hassuinta, kun meillä oli kiire pärjäsi ihan hyvin mutta syksyllä kun alkoi olla hiljaisempaa ja ei niin kiirettä se hiipi päälle. Kävin lääkärissä joka otti vaikka minkä sortin verikokeita mutta niiden osalta olen kunnossa. Hyvä niin. Kun on edes fysiikka kunnossa niin kroppa jaksaa raahata tätä väsynyttä päätä.

Voimia tässä hommassa vie kun on pää niin tukossa ettei osaa enään ajatella mitään. Jos joku kysyy että mitä mieltä olet tästä niin sekin on jo liian vaikeaa. Mieti siinä sitten tulevaa ammattia kun tuntuu ettei mikään kiinnosta ja mitään en osaa. Nuo tuskin pitävät paikkaansa mutta siinä tilanteessa ollaan nyt tällä hetkellä. Jotensakkiin kun saisi nukuttua paremmin niin rupeaisi varmaan elokin kirkastumaan.

Nyt vietän vapaapäivää, otin omaa lomaa perjantain koska ajatus töihin skarppaamiselta tuntui liian raskaalta. Ja pelkään myös olevani riski liikenteessä kun puolinukuksissa tuolla ajelen. Koska en ole jaksanut kuvitellakaan ottavani kuvia niin katselin vanhoja kuvia löytääkseni tänne jonkun kivan kuvan. Näyttää olevan että tulppaanikimppuja pitää aina kuvailla joten tässä otos kukista vuosien varrelta :)

Pohdintaa niin että päähän sattuu...

Täällä on jälleen kerran nostettu esille kysymys 'mikä minusta tulee isona?' muttei olla tultu hullua hurskaammiksi. Sen tietää ettei nykyinen työ, ala eikä koulutus ole minulle sopiva. Mutta kun näin vanhemmiten ei huvita opiskella ihan vain opiskelun vuoksi niin pitäisi todellakin pohtia mille alkaa ennenkuin syöksyy suinpäin eteenpäin. Jotenkin vain tämä syvällinen pohdinta omasta itsestä ei luonnistu, en kai osaa nähdä omaa osaamistani ja ansioitani kuten ystäväni. Eli omasta mielestäni en osaa oikein mitään erikoisen hyvin jotta siihen voisi tarttua. Tämä tai tuo asia ja homma kyllä kiinnostaa, mutta sitten tulee pitkä lista niistä piirteistä minkä takia se ei kuitenkaan minulle sovi... Hmm, pitäisi kai lopettaa kitinä ja ryhdistäytyä. Aikuinen nainen.

Aikuinen tosiaan kun pikkusiskokin täytti jo pyöreitä. Meillä on syntymäpäivät peräkkäisinä päivinä joten se on aina muistissa. Ihmetystä herättää lähinnä että joko se siskokin on jo noin iso. Itselläni ei sen sijaan ole mitään ikäkriisiä vanhenemisen suhteen, minusta tämä on hienoa :) Noin 25:na halusin jopa olla vanhempi kuin olin. Johtunee siitä että minulla on hyviä ystäviä jotka ovat useita vuosia minua vanhempia ja heillä menee hienosti. En ole ikinä ymmärtänyt sitä miksi joku haluaisi olla 18 ikuisesti...? Yliarvostettua. Eihän silloin tiedä vielä elämästä mitään.




Synttäreiden kunniaksi käydään usein siskon kanssa ulkona syömässä yhdessä (siipat mukana). Tällä kertaa menimme syönnin jälkeen elokuviin ja jätimme auton parkkihalliin. Pois lähtiessä siellä piristi meitä tämä hauskuus. Anteeksi auton omistajalle beetlesi kuvan julkisesta levityksestä, mutta nuo vanteet sopivat tuohon kuin nyrkki silmään :) Hauska yksityiskohta hauskassa autossa. Ja keltainen värihän on kerrassaan loistava, aina yhtä piristävä. Ehkä tämän innoittamana viime yönä unissani oli kymmeniä keltaisia pikkuautoja.

Ja vielä yksi onnistuminen menneeltä viikolta kun ei ole tullut kirjoiteltua. Ostin Pariisista Illyn espressokahvia (saa sitä toki täältäkin) ja keitin mutteripannulla kahvit. Joskus aikaisemmin tuskailin Liivialle kun en onnistu kahvin keitossa, mutta liekö sitten syynä väärän sorttiset kahvit. Aikaisempi kahvi on paksua, tummaa ja raskasta. Tämä Illyn jauhe on todella kevyttä ja siten siis siitä menee vesikin kai paremmin läpi sillä sain täyden pannun hyvää kahvia. Mistä tulikin mieleeni että alkaa kahvihammasta kolottamaan... Kuulemisiin.