torstai 21. toukokuuta 2009

3... 2... 1... nyt








3 vuotta sitten helvetti jäätyi ;) Sillä niinhän sitä sanottiin tapahtuvan jos Suomi voittaa Euroviisut. Ja yhtä harvinaista oli minusta että internetistä löytää hyvän miehen ;) Mutta kumpikaan ei siis ole mahdotonta. Kolme vuotta sitten tänä päivänä näin ensimmäisen kerran miehen joka oli jo puhelimessa ja viesteillään saanut minut kiinnostumaan.

2 vuotta sitten istutimme tuon omenapuun. Silloin se oli vain onneton ranka josta sojotti muutamia noin kymmenen sentin mittaisia oksia. Ja näin hienolta se nyt näyttää. Kaksi vuotta sitten myös kihlauduimme.

1 vuosi sitten olimme Karibialla häämatkalla ja varpaat Aruban valkeassa hiekassa. Minusta meidän keittiön lattiamme muistuttaa hieman hiekkarantaa :) Saman värinen, hieman aaltoileva ja karhea ja talvella lattialämmityksen ansiosta mukavan lämmin paljaiden varpaiden alla.

Nyt olemme kotona ja nautimme olostamme. Ulkona alkaa taasen vihertää ja kesä tekee tuloaan. Ja toisen kanssa on yhtä hyvä olla - ja parempikin - kuin kolme vuotta sitten.

lauantai 2. toukokuuta 2009

omakotiasumisen 'riemuja'


Meidän piha on ihan kauhea. Todella. En liioittele yhtään. Syksyllä kaivettiin autojen kohdalta savimaata pois ja laitettiin suodatinkangas, hiekka ja sepeli. Ja olen todella tyytyväinen että niin tehtiin. Ei tarvinnut kumisaappaita autolle mennessä tänä keväänä.

Mutta sitten se suuri MUTTA... Kaikki se ylijäämämaa levitettiin nurmikolle. Eli koko piha (ainakin minun katsantokannasta) on savimaana, ei nurmikkoa eikä toivoakaan siitä tai mistään vihreästä. Onni onnettomuudessa on ettei ole lapsia tai koiria jotka täytyisi pitää erossa tuosta lälliköstä.

Minä vain tunnun olevan luonteeltani sellainen, että paikkojen olisi hyvä olla ojennuksessa (ei kuitenkan tarkoita että siivoaisin niin että ne aina olisivat), ja nyt kun piha on pommin jäljiltä niin hermo menee. Ja varsinkin siksi kun ei tiedä milloin se on taas siisti. Hommaa on niin paljon.

Tätä murjottaessani muru muistutti että tämä on sitä omakotitaloasumista. Ja että itse halusit muuttaa kerrostalosta tänne. Niinhän se on. Olen kuitenkin omakotitalossa ja mökillä kasvanut joten kymmenen vuotta kaupungissa eivät vielä tehneet minusta kerrostaloasujaa. Mutta en minä ole oikein piha-ihmisiäkään. En tiedä mitä siellä pitäisi tehdä. Tänään kun olin saanut pihakalusteet ja grillin pestyä keräsin kiviä. Haluan pengertää osan pihasta ja minulla on jo jonkin verran suuria kiviä siihen tarkoitukseen. (Toisille kun kulta tuo kukkia mutta minulle kiviä ;) Ja olen ihka onnellinen niistä järkäleistä.) Nämä pienemmät kivet tulevat sitten niiden väliin täytteeksi. Ja aion myös kiertää talon seinustan kiveyksellä. Ne kaikki kivet olisi tarkoitus kerätä itse, kuka nyt kiviä ostaisi....
Nyt vielä hetkeksi ulos nauttimaan auringosta ja lämmöstä. Onhan siellä vielä seitsemän aikaan +20 C.