torstai 4. elokuuta 2011

tuolimaniaa

Ihastukseksi - tai kauhistukseksi - olen kiinnostunut erilaisista tuoleista. Selaan netin myyntipalstoja ja haluaisin pelastaa kaikki vanhat puutuolit nurkkiini. Rakas mieheni ei ole yhtä ihastunut tästä hamsterihommasta joten se jää vaan haaveiluksi. Toivon että tuolit joita en "pelasta" pääsevät hyvään kotiin. Vai pitäisiköhän minun perustaa kahvila. Keräisin sinne kaikki eripariset puutuolit eli kahvilatoiminta laajenisi säännöllisesti... Tässä muutamia esimerkkejä tämän päiväisistä löydöistä joista haaveilen. Kuvat tori.fi




Valkoiset tuolitkinhan ovat ihan peruskauraa mutta jaloissa on hieman muotoilua. Pidän kaikista pompulajalkaisista tuoleista nykyään. Kunhan saan kotiin taas toimivan koneen voisin vihdoin laittaa kuvan Bonanza-tuoleistani.

Pihalla ei ole tapahtunut muuta kuin että rikkaruohot kasvavat ja voivat hienosti. Senpä vuoksi jätän elokuun alun pihakuvan kuvaamatta ja julkaisematta. Turha masentaa itseään myöhemminkään.