Ihmekkös tuo jos on tuntunut ettei jaksa mitään eikä saa mitään aikaiseksi. Kuten varmaan aikaisemmin kirjoittelinkin niin meillä tehtiin työilmapiirin kartoitusta tuossa ja viime viikolla saatiin palaute. Jo yhteenvetoa kuunnellessani tiesin että tässä sitä ollaan: työuupumus.
Nyt on sitten ollut se hetki että pitää myöntää itselleen että kyllä minäkin voin uupua. En ole laiska tai huono työntekijä vaikka olenkin uupunut. Suurelta osin tämä johtunee siitä että olen väärällä alalla. Mutta koska nykyinen työ ei ole ollenkaan tarpeeksi haastavaa vaan rutiinihommaa niin se on turruttanut kokonaan. Ja mikä hassuinta, kun meillä oli kiire pärjäsi ihan hyvin mutta syksyllä kun alkoi olla hiljaisempaa ja ei niin kiirettä se hiipi päälle. Kävin lääkärissä joka otti vaikka minkä sortin verikokeita mutta niiden osalta olen kunnossa. Hyvä niin. Kun on edes fysiikka kunnossa niin kroppa jaksaa raahata tätä väsynyttä päätä.
Voimia tässä hommassa vie kun on pää niin tukossa ettei osaa enään ajatella mitään. Jos joku kysyy että mitä mieltä olet tästä niin sekin on jo liian vaikeaa. Mieti siinä sitten tulevaa ammattia kun tuntuu ettei mikään kiinnosta ja mitään en osaa. Nuo tuskin pitävät paikkaansa mutta siinä tilanteessa ollaan nyt tällä hetkellä. Jotensakkiin kun saisi nukuttua paremmin niin rupeaisi varmaan elokin kirkastumaan.
Nyt vietän vapaapäivää, otin omaa lomaa perjantain koska ajatus töihin skarppaamiselta tuntui liian raskaalta. Ja pelkään myös olevani riski liikenteessä kun puolinukuksissa tuolla ajelen. Koska en ole jaksanut kuvitellakaan ottavani kuvia niin katselin vanhoja kuvia löytääkseni tänne jonkun kivan kuvan. Näyttää olevan että tulppaanikimppuja pitää aina kuvailla joten tässä otos kukista vuosien varrelta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti