sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

kevätvihreää

Aurinko paistaa ja olen jo ihan keväässä. Lisää kevättä tuo pieni vihreä lisä keittiössä.


Finnairilta tuli joskus joulukuussa ilmoitus, että pisteeni vanhenevat ja voin käyttää ne esim. Finnair Plus shopissa. Miltä ajalta lie pisteet koska en edes muista milloin olisin viimeksi lentänyt jonnekin. Kävin silloin katsomassa olisiko siellä jotain mitä voisin haluta. Katsoinkin hieman Sagaformin kaksiosaista yrttiruukkua. Jostain syystä en sitä silloin tilannut, olisikohan ollut ongelmia minun ja tekniikan välillä ;)

Helmikuun lopulla muistin pisteet ja päätin paneutua asiaan tarkemmin. Sinne oli ilmestynyt myös yksiosainen yrttiruukku, joka kokonsa puolesta sopi meille paremmin. Sain kuin sainkin käytettyä pisteeni, muttei tämä postikuluineen ihan ilmaiseksi tullut...

Ensimmäinen yrtti ruukussa oli Mitsuna. Minulle ihan uusi tuttavuus minkä mies toi ruokakaupasta tullessaan. Ihan hyvän makuinen, muttei tahtonut pysyä pystyssä vaan retkotti milloin mihinkin suuntaan. Nyt minulla on herneenversoja ja kuten tarkkaavainen kuvasta huomaakin, niin iso osa on jo hävinnyt parempiin suihin. Tuosta pöydältä sitä on helppo napsia leivän päälle tai ihan vain ohimennen herkutella.

Ei kommentteja: