sunnuntai 12. helmikuuta 2012

punaista

Täällä on viimeaikoina nähty punaista. Ei kuitenkaan siinä merkityksessä miltä ensin kuulostaa...

Ensinnäkin maalasin koulussa tuolin punaiseksi. Opiskelen vielä hieman ja silloin tällöin on lähitunteja. Viimeksi meillä oli huonekalujen maalausta. Voi sitä hiomisen ja pakkeloimisen määrää jos haluaa siistiä jälkeä. Yllätin kuitenkin itseni ja jaksoin tehdä tunnollisesti. Olen nääs oppinut sen ikävän tosiasian, että pohjatyöt on tehtävä kunnolla tai perästä kuuluu. Minä erilainen nuori halusin maalata punaisella kun muut tekivät mustaa ja valkoista, osa harmaata. Mutta jotenkin minulle sopii värit. Ja tuo tuoli sopii meille.



Toinen minua ihastuttanut punainen on myytävän kerrostaloasunnon keittiössä. Katselen aina välillä myytäviä asuntoja, enemmänkin sisustusmielessä kuin ostoaikeissa. Tämä ihana asunto kyllä sai jälleen miettimään muuttoa omakotitalosta kerrostaloon. Mutta jospa ei ihan vielä vaan tehtäisiin ensin tämä ikuisuusprojekti valmiiksi.



Nuo vanhat kaapit on entisöity mahtavasti ja värit poimittu lattian muovimatosta. Olen nähnyt tuon maton luonnossa ja se on ihana. Mahtavaa että jotkut uskaltavat käyttää näitä. Lopputulos sopii vanhaan kerrostaloon paremmin kuin uusi tusinakeittiö ikinä.

2 kommenttia:

Keittäjä kirjoitti...

Kylläpä on mielettömän näköinen keittiö. Ehkä sitten vanhana kerrostaloon, jossa on juuri tällainen keittiö. Vau!

SariKinn kirjoitti...

No ei ollut hullumpi sinunkaan keittiösi :) Vaikka se suurtaloustyylinen kuulosti myös kätevältä. Pitää tutustua blogiisi tarkemmin, puutarhakuvat näyttivät ihanilta ja jospa se minullakin onnistuisi salaatin kasvatus laatikossa...?