Tällä kertaa Kiinasta oli myös tullut 'winter jujube' pusseja. Ilmeisesti tuo on jokin omenalajike tai vastaava, en ole vielä googlea työllistänyt. Ne oli 100% natural eli ei kai liikaa lisäaineita. Kuivattuja omenoita ainakin ulkonäön perusteella. Ja kuten työkaveri sanoi niin niistä tuli ihan mieleen joulunajan sekametelisoppa. Tämä on hauskaa kun pääsee näitä maistelemaan kun Vilijonkan on omassa blogissaan kertoillut miten he tyttöjen kanssa yrittävät löytää sopivaa naposteltavaa.

Yritin konsultoida siskoa tuon Vilijonkan blogin linkittämisestä tähän mutta tv veti pidemmän korren, ohjelmassa jännät paikat menossa ;) Itse ei ole juuri ehtinyt telkkaria tuijottelemaan kun meillä alkaa olla remontin loppusuora menossa ja pitäisi yrittää loppuja tavaroita jemmailla jonnekin. Lisäpontta tälle yritykselle tuo perjantaina saapuvat yövieraat. Jos nyt ainakin tuon ylimääräisen huoneen saisi raivattua joka on toistaiseksi toimittanut lähinnä kaatopaikan virkaa.
Ohjelma loppui ja saatiin linkkijutut kuntoon. Mutta nyt siis tuli tunnustettua jollekin tutulle (miehen lisäksi, häneltä on hankala salailla mitä tässä olohuoneen nurkassa hommailee) että blogia yritetään pitää. Eilen jo mietin että onkohan blogiminä samanlainen kuin minäminä vai onko se enemmänkin minä sellaisena kuin haluisin olla eli kerron teille vain yhden puolen itsestäni. No, aika näyttää ja ehkä sisko antaa reilusti palautetta :)
2 kommenttia:
Onnea uudelle blogille!
Noita "miniomenoita" ollaan täälläkin ihmetelty. Ovat sellaisenaan liian kirpeitä syötäväksi, mutta esim. sulatetulla sokerilla kuorrutettuna herkullisia. Täytyypä pitää simät ruokakaupassa auki, jos vaikka pääsisi maistamaan tuollaisia kuivatettuja versioita
Pitääpä seurailla ja katsoa mitä tapahtuu siellä nurkilla. Josko antaisi sulle vähän lisäpotkua kun on blogin seuraajia. :)
Lähetä kommentti