Ranska, osa 2 - Pariisi

Mitä kaikille tulee ensimmäisenä mieleen Pariisista? Eiffeltorni. Siinä se nyt on ja välkytteli valoja tasatunnin kunniaksi.

Ja sitten harvinaisuus minun kuvieni joukossa, minä itse kuvassa. Mutta aina välillä on pakko ottaa näitä 'minä todellakin olin siellä' -kuvia ettei synny epäilys että kopioin kuvat netistä ja kerron hulppeita matkatarinoita :)

Tässä paljon tyypillisempi kuva minun muistikortiltani, rakennus. Tämä on Champs Elyseen varrella oleva Citroenin liike. Mahtavat ikkunat. Jostain syystä pidän rakennuksista. Monesti vanhoista mutta myös uusista jos ne sopivat ympäristöönsä.

Toinen kuvauskohde rakennusten lisäksi; hassut paikalliset asiat. Niinkuin tämä pieni tankkausasema kadun varressa. New Yorkissa piti kuvata pikkuinen poliisiauto kun se oli niin hassu että söi jo minusta virkavallan uskottavuutta ja Melbournessa raitiovaunun kyljessä ollut 'No worries' mainos sillä se on lause jota aussit hokevat joka välissä :) Ja mikäs siellä lämpimässä ollessa, ei kiirettä minnekkään...

La Fayetten tavaratalossa on mahtava kupolikatto. Tämä pieni kuva ei todellakaan tee oikeutta tuolle värikkäälle lasille. Voi vain kuvitella aurinkoisia päiviä siellä... Muuten tavaratalolla ei ollut minulle juurikaan tarjottavaa, käsilaukku joka on vielä reippaissa alennusmyynneissäkin 300 euroa ei kuulu asioihin joihin olisi varaa. Eikä sen puoleen liiemmälti haluakaan, eihän sellaista raaskisi ikinä käyttää.

Valitettavasti kävelin Sarin kaupalle sellaista vauhtia etten ehtinyt paljon kuvailla. Samoin kauppa jäi kuvaamatta kun juttua riitti heti sen että ovesta pääsi sisään. Miten joidenkin ihmisten kanssa vain on niin helppo jutella vaikka tapaa ensimmäistä kertaa. Mutta jos Sari luet tätä niin laita blogiisi kuva niistä ihanista kierreportaista :)

Tapaamisemme oli sellainen pikapiipahdus kun piti kiirehtiä lentokentälle mutta olen iloinen että silti kävin, uusien ihmisten tapaaminen on aina yhtä antoisaa. Myös La Rochellessa tapasin ihania ihmisä vaikka kaikkien kanssa ei yhteistä kieltä ollutkaan. Pitäisi varmaankin harkita työtä jossa tapaisi enemmän ihmisiä. Nykyisin kun vietän noin 99% työajasta papereiden parissa, edes puhelin ei soi. Ja edellisessä työssäni joskus tuskastuin siihen kun se aina soi... Onkohan ihminen milloinkaan tyytyväinen?

Toiset tuovat reissusta viiniä tai muita nesteitä mutta minä en ole nähnyt siinä mitään järkeä. Meidän perheen alkoholin kulutuksella raaskii sen viinipullon ostaa täältäkin. Toki valikoima on varmaankin suppeampi mutta silti. Esimerkiksi Tallinnan laivojen viinarallia en ymmärrä alkuunkaan. Kuka sen kaiken kittaa? Mutta minun tuliaiseni olivat näitä pieniä mascarpone leivoksia (ei muista miten kirjoitetaan enkä iltaunisena jaksa enään tarkistaa) joita löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä ja makuja laidasta laitaan. Muru on "hieman" makean perso ja piti näistä kovasti. Sangen onnistunut tuliainen sanoisin siis, näitä ei taida kotinurkilta saada. Ainakaan niin laajaa valikoimaa.

Ranska, osa 1 - La Rochelle

Voi, vaikka on tammikuu ja puissa ei ole lehtiä niin silti tuollainen vanha kaupunki on niin kaunis. Tälläiselle joka pitää tuollaisesta rappioromantiikasta tuo rantakaupunki oli oikein sopiva kohde. Sitä ei kylläkään valittu tunnelman perusteella vaan ihan puhtailla faktoilla, kyseessä oli työmatka ja yhteistyökumppanit pitävät majaa siellä. Mutta en valita. Todellakaan :)

Kaupungintalon sisäpihalla oli tunnelmaa kuin Oopperan kummituksessa.

Ja kadulla myytiin kaikkea tuoretta: kukkia, hedelmiä, lihaa, simpukoita ja ostereita... Vaikka onkin puolensa tuollaisessa leudommassa ilmastossa niin minä olen näköjään silti niitä ihmisiä joille pitää olla oikea talvi - lunta ja pakkasta. Jostain syystä (olen vissiin perivanhanaikainen) pidän siitä että on vuodenajat. Vaikkeivat ne enään nykyään niin selkeät olekaan.



Ranskassa syödään hyvin. Tai sitten paikallisemme on vain vallan herkkusuu ;) Joka tapauksessa illalliset ja lounaat menivät aina pitkän kaavan mukaan. Ensin aperitiivi (Kir cassis sopii minulle, sen opin tällä reissulla), sitten alkupalat (mmm... hanhenmaksaa... vesi kihoaa kielelle kun vain ajatteleekin... Miksi sen täytyy olla niin turkasen arvokasta?), pääruoka (mm. elämäni ensimmäinen tartarpihvi joka oli juuri niin hyvää kuin kuvittelinkin) ja tietysti jälkiruoka. Tähän oli tehty sokerista tuollainen ihana vihreä perhonen.

askartelua

Tänään juttelin töissä työpsykologin kanssa. Hän kartoitaa koko työyhteisön vointia. Tässä keskustelussa tuli sitten ihan ääneen sanottua se mitä aina itsekseni jupisen... tämä ala ei ole minulle. Ei kiinnosta. Yhtään. Mutta nyt kun vielä töitä kuitenkin teen, niin hän sanoi että pitäisi vapaa-ajalla harrastaa ja olla virikkeitä, että jaksaa töissä. Kotona minulle kerrottiin että harrastuksia minulla on jo tarpeeksi, uusia en tarvitse. Ja näinhän se on, niille ei vain muka löydy aikaa. Siispä päätin näpertää ja askarrella pikkuisen ihan omaksi ilokseni.

Olen jo jonkin aikaa keräillyt lehdistä talteen kaikki mielenkiintoiset kuvat (juu, kyllä se arkisto portailla on jo puolittunut...) ja nyt päätin perustaa leikekirjan. Hassua miten moinen ei ole ennemmin käynyt mielessä. Nyt muiden blogeja seuraamalla olen huomannut että näinhän ne kaikki irtosilput saadaan talteen. Joten otin tyhjän vihkon ja laitoin kanteen kivan kuvan joka tarttui mukaan lauantaina ravintolasta, drinkkilistan kansi. Ja voilá, leikekirja on valmis. Ei tähän mitään suurisuuntaisia tarvita. Nyt voin sitten rauhassa ryhmitellä silppujani mukaviksi kokonaisuuksiksi.

Ja vielä pieni maininta muraateista joista on vehreä kuva vähän aiemmin. Ei näytä yhtään samalta tuolla keittiössä, ei. Surullisia uutisia sillä saralla lieneen tiedossa tulevaisuudessa...

väriterapiaa ja aktiivisuutta

Pitää näköjään kohta ottaa kamera mukaan ruokakauppaankin ;) Siellä oli niin ihanan keltapunaisia kotimaisia omenoita että tuijottelin niitä varmaan pari minuuttia. Harmi kun itse ei voi allergian takia syödä ja kulta osti ulkolaisia kun nuo kotimaiset ovat kuulemma niin onnettoman pieniä...

Päivänä muutamana kehuin jossain blogissa tekeväni uuden vuoden lupauksen ja petraavani kuvaamistani. Se nyt vaan on ehkä helpommin tehty kuin sanottu kun kuvaa pienellä canonin pokkarilla. Vaikka eihän se tarkoita etteikö voisi miettiä mitä siinä kuvassa on vaikkei kaikki valotukset yms. sattuisikaan ihan kohdalleen.

Aktiivisuus osio on tullut tänään blogeja kommentoimalla. Juuri eilen pääsin sanomasta että hitaasti syttyvä mutta tänään oli monta asiaa johon halusi kommentoida heti. Ehkä niitä kommentteja ei kannatakaan punnita ja harkita liikaa vaan sanoa miltä tuntuu. Toisaalta tälläisen kirjoitetun sanan kanssa saa olla vähän varovaisempi kun jää elämään ihan eri tavalla kuin suusta päässeet sammakot...

Yllä Violetin innoittamana hieman kuvia lumesta ja lopuksi kuva tonttupipareista jotka asuivat jouluna aaltomaljakossa. Nyt ovat jo muuttaneet mahaan...

Kevättä ilmassa?

Tuskinpa mutta vaihdoin silti kukille multia. Tai oikeammin laitoin vihdoin pari kukkaa kunnon multiin. Vuosi sitten koristeltiin hääpaikkaa oikeilla muratin oksilla ja niistä jäi jäljelle neljä juurakkoa. Viime keväänä ne vielä kasvoivat ja kukoistivat hyvin alkuperäisissä mullissaan, mutta sitten syksyllä kuivahti ensimmäinen, pikkuhiljaa myös toinen... Uudet altakasteluruukutkin ostin jo pari kuukautta sitten, mutta silti mitään ei ole tapahtunut. Nyt ne reppanat olivat odotelleet uutta kotia eteisen nurkassa (juu-u, oiva paikka säilyttää eläviä viherkasveja...) joten tämän kaiken siivouspuuskan innoittamana sain vihdoin tartuttua tuumasta toimeen. Nyt ne reppanat ovat sitten keittiön pöydällä tarkkailevan silmän alla että jaksavatko elää vai saanko heittää hyvästit...

Tuskailin myös sitä etten kommentoi toisten blogeja. Mutta se taitaa johtua myös hitaasta ajatusten kulusta. Liivia kirjoitti muutama päivä sitten huiveista ja niiden käytöstä. Olen sitä sitten omalta kannaltani pohtinut tässä muutaman päivän ja kävin tänään kommentoimassa asiaa. Joskus huomaan elävässä elämässä asian menevän ihan samalla tavalla. Keskustelu käy vilkkaana ja kun keksin mielestäni osuvan kommentin asiaan huomaan keskustelun olevan jo toisaalla...

Päivän pieni ilo

Kuten olen todennut niin pienet asiat ovat parhaita. Tänä aamuna huomasin, että minua edelleen ilahduttaa korvaton muki jossa säilytän ripsiväriä ynnä muuta mitä nyt käden ulottuville tarvitsee. Mukin väri ja kuvio ovat minusta hienot joten ei sitä raaskinut poiskaan heittää vaikka korva on lähtenyt joten nyt se piristää aamujani vessan kaapissa.

Muuten on joululoma jo muuttunut paluuksi arkeen. Raivataan tuota toista huonetta jonne on remontin aikana säilötty kaikki tavara jolle ei ole sillä hetkellä ollut paikkaa. Vaikka näyttääpä tuonne kertyneen paljon muutakin, saa kyllä aika raakalla kädellä karsia... Vielä ei mitää isoja yllätyksiä ole tullut vastaan eli ei ole löytynyt kauaa kadoksissa olleita aarteita ;)

Viikonlopun pakkanen (parhaimmillaan -23 C) näyttää lauhtuvan ennätystahtia koska nyt on enään -8 C, joten pitänee käydä ulkoilemassakin tänään. Se kummasti piristää, harmittaa toisinaan ettei osaa enempää olla ulkona. Onneksi joulun aikaan tuli vähän telmittyä hangessa.

Ensimmäinen päivä

Niin se taas vuosi vaihtui. Aika kuluu niin nopeasti nykyään... paperihäät yllättivät ja tällä menolla ne kultahäätkin tulevat kohdalle joutuisaan. Mutta mikäs tässä ollessa, niinhän se on että aika rientää hyvässä seurassa.

Joulu meni mukavasti, vähän kinkkua ja laatikoita, vähän hirveä ja paljon suklaata. Ehkä jopa liikaakin, aioittiin joulun aikaan aloittaa herkutteluvapaa tammikuu muttei ainakaan vielä ole toiminut. Muutettiinkin siis muotoon, että ei osteta uusia herkkuja, mutta kaapista löytyviä saa syödä.

Maanantaina kohtasi myös harmittava takaisku. Näin pyhien aikaan paikallisen kirpputorin ikkunassa hienon jalkalampun. Sellainen messinkinen runko joka oli erikokoisista palluroista vai mitenhän sitä kuvailisi. Mukavan muotoinen muttei kuitenkaan liian kruusattu minun makuuni. Ehkä jotain mitä saattaisi nähdä Vihreässä talossa. Kirpputori aukesi maanantaina joulun jälkeen kymmeneltä ja omasta mielestäni oli ihan ajoissa liikkeellä noin 25 minuuttia yli tasan mutta sain todeta ettei se riittänyt, lamppu oli kassalla jo matkalla uuteen kotiin. Vieläkin hieman harmittaa vaikka kulta lupasi että kyllä me jostain löydetään jotain vastaavaa.

Tänään olen nauttinut valmistuneen remontin seurauksista eli lukenut kirjaa takkatulen ääressä. Piti myös nauttia lasi punaviiniä koska luin Anna Gavaldan 'Viiniä keittiössä'. Kirjasta oli jäänyt mukava muistikuva kun sen viimeksi luin joten sisko ilahdutti minua sillä joululahjaksi.

Hyvä kirja se on vieläkin, mutta nyt sitä lukee eri ajatuksella kuin vuosia sitten. Ja sellaistahan se on, sitä aina osaa ajatella asioita omaan elämäänsä verraten ja kun elää lisää saa myös uusia näkökantoja asioihin. Yksi kirja jonka olen lukenut monesti on Nicholas Sparksin 'Kuuntele vain muistojasi' (eli 'Notebook'). Vaikka Sparksin kirjat muuten ovat aika tavallisia rakkaus voittaa -tyylisiä niin tämä saa jotenkin minut itkemään. Joka kerta. Se on hieman noloa kun lukee kirjaa täydessä tv-huoneessa ventovieraiden ympäröimänä ;) Tiesin miten käy ja yritin skarpata mutta silti tuli kyynel silmään. En pidä kirjoista tehdyistä elokuvista koska niihin ei koskaan saada sitä jotain mitä mielikuvitus luo päässäsi kun luet. Siksi suhtauduin epäilevästi tästäkin kirjasta tehtyyn elokuvaan mutta tuli se sitten kerran kuitenkin katsottua... ja sai minut kyyneliin vaikka toteutus ei ihan vastannutkaan mielikuviani.

Tuo onkin lempiaiheeni, kirjoista tehdyt elokuvat. Esimerkiksi Hohto ei ole minulle ikinä se hieno elokuva minä sitä monet pitävät, koska kirjassa on minusta paljon hienoja yksityiskohtia joita ei elokuvassa ole voitu/haluttu toteuttaa. Mutta koska poikkeus vahvistaa säännön niin minusta Taru sormusten herrasta -trilogiassa on onnistuttu hienosti saamaan kirjasta oleellinen elokuvaan.

Eli näin alkaa uusi vuosi lempiaiheillani; kirjat ja elokuvat. Toivottavasti ehdin viettää niiden kanssa tänä vuonna enemmän aikaa.